|
Kuntosalin starttikurssi
Tällä hetkellä ei ole alkamassa uutta starttikurssia! Jos sinulla on tiedossa oma ryhmä esim. työkavereita, ota yhteyttä, niin suunnittelemme teille oman starttikurssin!
Kuntosalin starttikurssit on tarkoitettu helpottamaan kuntosaliharjoittelun aloittamista. Kurssilla opetellaan ryhmässä ohjaajan johdolla mm. lämmittelyn ja venyttelyn merkitystä sekä tietenkin käyttämään kuntosalilaitteita. Kurssilla laaditaan lisäksi jokaiselle henkilökohtainen harjoitusohjelma, jonka mukaan voi jatkaa turvallisesti omatoimista kuntosaliharjoittelua.
Starttikurssi kestää neljä viikkoa, jonka aikana ryhmä kokoontuu kuntosalille yhteensä kahdeksan kertaa. Yhden ohjauskerran pituus on 1,5 tuntia. Kuntosalilla voi käydä vapaasti myös ohjattujen kertojen ulkopuolella kurssin ajan.
Uuden kurssin alkamisesta ilmoitetaan aina myös nettisivuillamme ja ryhmään voi ilmoittautua soittamalla vastaanottoon/sähköpostitse. Kursseja järjestetään lisäksi myös valmiille ryhmille, joten asiasta kiinnostuneet työ- tai kaveriporukat, ottakaa yhteyttä.
|